Hymyilevä ongelmanratkaisija
Anetcom jatkaa kasvuaan ja sen vuoksi meillä on uusi ammattilainen joukossamme. Toukokuussa meillä aloitti uusi myyntiassistenttimme Enni Koskelainen.
Kouvolasta kotoisin oleva Enni muutti Tampereelle kymmenisen vuotta sitten. Nykyisin Ylöjärvellä asuvalla Ennillä on miehensä kanssa kaksi lasta. Työnteon ohessa Enni on ehtinyt valmistua myös muotoilijaksi (AMK). Opinnoista hänelle on karttunut laaja tuntemus ja osaaminen tekstiileistä, printeistä ja suunnittelusta.
Asiakaspalvelu ja myyntityö ovat Ennille tuttuja. Työkokemusta eri alojen yrityksistä on kertynyt jo 20 vuoden ajalta. Parhaimmillaan hän on päästessään huolehtimaan asiakastyytyväisyydestä, töiden sujuvuudesta ja hyvästä tiimihengestä. Ennillä on erityisen vahvat vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaidot ja kyky pallotella useaa asiaa samanaikaisesti. Meihin vaikutuksen teki myös Ennin iloisuus ja postiivisuus – hymy ei hyydy edes kiiren ja kaaoksen keskellä!
Uudelta työltä Enni odottaa eniten monipuolisia, vaihtelevia ja ikimuistoisia projekteja sekä asiakaskohtaamisia ja uusien asioiden oppimista.
Enniin pääset tutustumaan Pirkkalan toimipisteellämme.