10.5.2023

Onko kuuma tai häikäiseekö?

Viime vuosien pitkät kuumat kesät ovat vielä tuoreessa muistissa. Tästä syystä aurinkosuojakalvojemme kysyntä on kasvanut. Nyt onkin hyvä aika tehdä tilaus, suoritamme asennuksia keväästä syksyyn aina kelien viilenemiseen asti.

Aurinkosuojakalvot ovat fiksu valinta kodin lisäksi myös työpaikan ikkunaan. Kirkas auringonvalo saattaa haitata työskentelyä niin tehtaalla kuin toimistossakin. Korkeaksi kipuava lämpö puolestaan aiheuttaa muusta kuin kiireestä johtuvaa työpaidan kastumista.

Parhaimmillaan kalvot torjuvat yli 50 prosenttia sisätiloihin pääsevästä auringon häikäisystä ja lämpösäteilystä. Auringonsuojakalvoilla saadaan tehokkaasti pienennettyä sisälämpötilaa ja luotua viihtyisät asumis- ja työskentelyolosuhteet.

Ikkunoita voi jatkossakin pestä normaalisti, eikä osaa kalvoista edes juuri erota lasin pinnalta. Valikoimistamme löytyy kirkkaiden kalvojen lisäksi myös voimakkaasti tummentavia ja peilikalvoja. Niillä saa tyylikkäät ikkunat ja ne myös estävät ohikulkijoita näkemästä sisälle valoisaan aikaan. 

Kaikilla kalvoillamme on valmistajan pitkä takuu.

Erottuvat mainosteippaukset huomataan

Kun haluat erottua katukuvasta – me autamme! Meiltä luonnistuvat kaikenlaisten liiketilojen ehostukset, joilla yrityksesi erottuu edukseen. Ideoimme, suunnittelemme ja toteutamme laadukkaat mainosteippaukset kaikenlaisiin ja -kokoisiin pintoihin.

Tiesithän, että mainosteippaukset ovat tehokas markkinointikeino? Niillä saadaan yritykselle mukavasti näkyvyyttä. Eikä aina tarvitse uudistaa koko ovea tai ikkunaa, vaan jo pienetkin päivitykset erottuvat ohikulkijoiden silmään. Myös sisätiloihin voidaan tehdä tyylikkäitä teippauksia, uudistaa seinäpinnat tai vaikka muuttaa keittiökaappien ovet toisen värisiksi.

Kiekkohuuma lähestyy – oletko valmis?

Innokkaat jääkiekkofanit täyttävät jälleen Tampereen kadut, kun ensimmäinen kisakiekko tippuu jäähän 12. toukokuuta. Onko teidän liiketilanne valmiina kiekkohuumaan? Vielä ehtii tilata kampanjateipit tai uudet näyttävämmät ikkunateippaukset houkuttelemaan asiakkaita luoksenne kisaviikoilla.

Jätä tarjouspyyntö